sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Kuinkas sitten kävikään?

Elämä on kummallinen juttu.
En suinkaan päätynyt päättämään päiviäni. Blogin haparoivasta ja nopeasti kuolleesta alusta on nyt kulunut hieman alle kolme vuotta ja koen velvollisuudekseni kertoa teille kolmelle lukijalle mitä niiden aikana on tapahtunut.
Seuraavat kuukaudet olivat eittämättä elämäni vaikeimpia tähän mennessä: Saatuani lopulta aikaiseksi mennä sosiaalitoimistoon sain niskaani lähinnä kylmää vettä ja kieltävän päätöksen toimeentulotuesta ja harkinnanvaraisesta toimeentulotuesta. Parit pikavipit lisää.
Eräänä kauniina päivänä yliopistollamme tutustuin erääseen viehättävään tyttöön jonka ujous ja irkkauskyky vaikuttivat olennaisesti siihen että meistä tuli verrattain nopeasti pari.
Hetkisen kuluttua eräs ystäväni vinkkasi minulle että hänen työnantajansa on päättänyt laittaa hänen mielestään minulle sopivan työpaikan avoimeen hakuun. Sain työpaikan ennen sen haun alkamista, muutin työn perässä ja valitettavasti parisuhde pääsi kariutumaan etäisyyden vuoksi.
Työelämä vaatii paljon: Täytyy herätä joka aamu, kulkea toimistolle, joskus jopa olla tekemisissä kollegojen kanssa. Kaikki tämä heitti elämäni päinvastaiseksi. Yht'äkkiä unettomuus katosi ja huomasin että yöihminen sisälläni vetäytyi kuoreensa.
Kohentunut taloudellinen tilanne mahdollistaa paljon: Kun ei tarvitse käyttää kaikkea aikaansa miettiäkseen kuinka selvitä hengissä voi oikeastaan tehdä jotain asialle. Päätin ottaa haasteekseni taistella päivittäin neuroosejani vastaan ja nykyään varmaan vaikutankin melkoisen ekstrovertilta ihmiseltä, joka päivä jotain uutta. Vaikka kauhistunkin edelleen pelkästä ajatuksesta tehdä jotain mihin minulla ei ole olemassaolevaa toimintamallia - uusi ruokakauppakin on kamala kokemus - haastan itseäni joka päivä.
Tämä haastaminen aiheutti myös raketinomaisen kehittymisen urallani joka on hädin tuskin kahta vuotta täyttänyt.
Terveelliset elämäntavat maksavat Suomessa uskomattoman paljon: Muutoksen täytyi tapahtua ulkoisesti ja sisäisesti, joten terveelliset elämäntavat tulivat mukaan kuvioon: Liikunta, ruoanlaitto tuoreista raaka-aineista..
Nyt onkin mahdollista ihmetellä kuinka pienestä kaikki on lopulta kiinni: Sattuma antoi minulle mahdollisuuden ja koska minulla ei ollut enää muita vaihtoehtoja, sain vihdoin tartuttua siihen.
Peilistä minua katsoo varakas, hyväkroppainen nuori mies, joka hymyilee.
Pelkään pahoin että tämä viesti jää tämän torsoksi jääneen blogin viimeiseksi. Jääköön se kuitenkin internetin arkistoihin muutamasta syystä: Toisaalta se saa säilyä täällä jotta löytäisin pimeästä syöveristä kirjoittamani tekstit ja muistaisin mistä tulen. Toisaalta toivon, että joku samanlaisessa tilanteessa ollut voi lukea tämän viestin ja saada toivoa.
Onnea matkaan.

1 kommentti:

  1. Hei! Huomasin vasta nyt tämän tekstin kun en seuraa syötteitä tämänhetkisellä koneellani. Mutta olipa mahtavaa kuulla että sinulla on alkanut menemään paremmin. :) Tuli oikeasti hyvä mieli puolestasi, vaikka en tiedä sinusta muuta kuin mitä nämä muutamat blogitekstit kertovat.

    Kuitenkin tämä blogi kaikessa lyhykäisyydesäänkin kertoo tärkeän tarinan - siitä, miten syvästäkin epätoivon alhosta voi vielä nousta pinnalle ja saada elämän luistamaan.

    Toivotan sinulle paljon onnea elämässäsi. :)

    VastaaPoista